Ensioireista diagnoosiin ja toipumisen alkutaipaleet

Vielä juhannuksena kolme viikkoa sitten Sisu oli oma sekopäinen itsensä; *missä keppi*heitäheitäheitä*käyn uimassa*enpäs uskallakaan*jospa kuitenkin*polskpolsk*hähhäh*syön heinää*seuraan kaikkia kivoja ihmisiä*muiskisss*läähhäählääh*iiihania koirakavereita*juoksen rinkiä*viuhvauh*rakastan kaikkia!!* Neljä päivää tätä rallia, joten ei erityisen paljon sitä ihmeltelty kun poika melko pitkälti nukkui juhannuksen jälkeiset pari päivää.

Kato, mul on KEPPI!

ke-to 25.-26.6: Sisu edelleen kummallisen väsynyt ja ruokahaluton, lisäksi alkoi rähinä Jackille ruoka-aikaan mikä laitettiin vain egoilun piikkiin niin kuin ennenkin.

pe 27.6: Ei syö, ei juo, ei jaksa nousta ylös tervehtimään, häntä tuskin hievahtaakaan. Saadaan Mikkeliin Pitkäjärven eläinklinikalle Jussi Aallolle aika. Otatti virtsanäytteen ja rauhoittaa koiran ja lähinnä tutkii kurkkua, kuumettakin on. Diagnoosina paha kurkkutulehdus, hoitona antibiootit ja kipulääkkeet sekä lepoa. Ei muuta kun kotiin tyytyväisenä, ei ollutkaan mitään vakavaa, huh! Illalla Sisu onkin jo virkeämmän oloinen ja ruokakin maistuu.

su 28.6: Taas on Sisun vointi mennyt huonommaksi! Kurkkutulehdus my ass! Nuutuneisuus pahempaa kuin aiemmin ja silmistä näkee kuinka toisella on paha olla. Suunta Kuopioon Tuhatjalkaan, lähin paikka missä saadaan kattavat verikokeet otettua. Matka menee tarkastellessa vieläkö poika hengittää ja itkeäkin pitää jo tihrustaa huolen kasvaessa koko ajan. Perillä päästään heti ell Heiki Audon tutkittavaksi. Toteaa, että ikenet ja kieli ovat aivan kalpeat (ihan kuoleman harmaat! hakkaan päätäni seinään siinä vaiheessa, ovatko ne olleet jo monta päivää tuollaiset eikä ole tullut huomattua?!!) ja jo verinäytteen ottaminen osoittautuu hankalaksi. Kun sitä lopulta saadaan ulos niin on selvää, että jotain on pahasti pielessä. Veri on suurimmaksi osaksi plasmaa ja punahiutaleita vain nimeksi. Tutkimusten jälkeen romahduttavat uutiset; verisyöpä. Sisulle kortisonia ja k-vitamiinia suoneen, kehoitus odotella muutama päivä ja sitten kontrolliverikokeeseen tarkistamaan onko kortisoni auttanut. Lääkärin mukaan ei kannata toivoa liikoja.

Kotimatka menee musertavissa fiiliksissä. Sisu nukkuu koko matkan, onneksi ei stressaa autossa oloa, kun on aina ollut reipas matkamies :) Kotona alkajärkytyksen laannuttua perehdytään tarkemmin lääkärin antamiin papereihin. Kovasti oudoksutti, kun puhe oli verisyövästä ja papereissa lukee lymfooma, eli imusolmukesyöpä! Muutenkin lääkärin antama info jäi vähän vajaaksi kun oli virolainen ja soomi hieman huonoa. Sitten ei muuta kuin google sauhuamaan. Lopulta tilanne oli selvä; toinen mielipide on saatava!

.......väsyttää......

 ma 30.6: Heti aamulla puhelua taas Pitkäjärvelle. Aalto saa haistaa huilun, onneksi Jukka-Pekka Närhinen oli paikalla. Sähköpostilla paperit sinne ja pian saatiin uusi diagnoosi: IMHA. Kehotettiin vauhdilla eläinsairaalaan hoitoa saamaan, Sisu onkin jo tosi huonona. Kamat kasaan, Jack matkalla hoitopaikkaan, kissoille soitettiin matkalta ruokkija ja johan oltiin puolessa tunnissa jo tien päällä, suuntana Hattulan eläinsairaala. Lähes neljän tunnin ajomatkan jälkeen ollaan vihdoin perillä. Lääkäri tutkii Sisun samantien. Saadaan tieto, että hematokriitti (eli punasolujen osuus verestä) on 3%. Kuolleella koiralla usein 6-8%, eli rakas koiramme on jo paperilla kuollut. Jonkin sortin ihme on se, että se käveli sinne omin jaloin. Sisu otetaan sairaalaan heti sisään ja sinne se marssiikin lääkärin vierellä häntä heiluen, uteliaana, kertaakaan taakseen katsomatta.

Me lähdemme ajamaan Hyvinkäälle tuttavien luokse yöksi. Illalla saamme ensimmäisen puhelun lääkäriltä. Hoito on saatu aloitettua; lääkkeet annettu (kortisoni ja solunsalpaaja)ja verensiirto (tarkemmin punasolunsiirto, veri on niin huonoa ettei veriryhmää saada selville) saatu melkein kokonaan tehtyä. Nyt ei voi kuin toivoa parasta.

ti 1.7: Aamulla heti puhelua sairaalaan, paniikki! Sisu ei kuulemma voi huonommin eikä paremmin. Huono uutinen on kuitenkin se ettei voinnissa ole edes sitä pientä parannusta, tarvitaan toinen satsi punasoluja ja ainakin kaksi lisävuorokautta sairaalassa. Saisimme EHKÄ nähdä Sisun illalla, joten päätämme lähteä kotiin. Koko päivä menee kuin horkassa. Välillä naurattaa ja voi keskustella normaaleja asioita, välillä iskee jumitus ja masennus ja epäusko koko tilanteeseen. Kuinka voi vain 2,5-vuotias koira sairastua näin yllättäen ja näin vakavasti?! Illalla saamme hieman parempia uutisia, hematokriitti on noussut 11.3%:iin. Tällä ei kuitenkaa ole mitään merkitystä ellei Sisu itse tuota punasoluja, ja tätä ei voi tietää ennen aamua. Joten taas tiedossa piinaavat 12h unetonta yötä ja odotusta.

ke 2.7: Pelätty puhelu tulee aamulla 10.15 kun olen töissä. Hematokriitti oli taas laskenut 9,7%:iin, mikä tarkoittaisi sitä, että Sisun oma luuydin ei tuota punasoluja ja näin ollen vaikka kuinka paljon verta siirrettäisiin niin lopputulos on aina sama. Lääkäri kysyy haluammeko vielä tulla Sisua katsomaan ja että kuitenkin laittaa lääkityksen kovimmilleen vielä täksi päiväksi. Olimme päättäneet, että tässä tilanteessa emme enää aja sairaalaan, mutta Sisu on kuulemma virkeänä, joten lähdemme illalla taas kohti Hattulaa, toiveissa nähdä se heiluva häntä ja kirkas katse vielä kerran.

Matka sairaalaan on vähintäänkin uuvuttava. Olen henkisesti aivan lopussa. Itkut tuntuu olevan omalta kohdalta jo itketty ja jäljellä on enää tyhjyys ja ikävä.

Sairaalassa vastassamme on loikkiva ja häntäänsä innokkaasti heiluttava koiruus. Touhuamme hetken ulkona ja otamme "viimeisiä" kuvia kunnes pala kurkussa päätämme lähteä sisään kuulemaan huonot uutiset.

Puss!!

Suureksi yllätykseksemme lääkäri toteaakin, että näyttää hyvinkin pitkälti siltä, että saamme viedä Sisun tänään kotiin. Siinä sitten kaksi hoomoilasta kuuntelee suut auki lääkärin selostusta siitä miten verinäytelaite välillä erehtyy luulemaan suuria punasoluja valkosoluiksi ja että hän vielä varmistaa asian mikroskoopilla, mutta hyvältä näyttää. Hematokriittikin on noussut aamusta 11,5%:iin. Selitykseksi lääkärille piti mainita, että olemme täällä laittamassa Sisua viimeiselle matkalleen, johon lääkäri iloisesti naureskellen toteaa, ettei sellaiselle tässä vaiheessa ole tarvetta. 20 minuutin kuluttua lääkäri saapuu ilouutisten kera: SISU LÄHTEE TÄNÄÄN KOTIIN!

Let's mennään!

to 3.7: Sähläystä lääkkeiden kanssa! Äääk! Piti jo soittaa paniikkipuhelu sairaalaan kun tyrkkäsin koiralle ruuan eteen ja mahasuojalääke piti antaa ENNEN ruokaa! Eli: Prednison kortisonia 40mg/pv, Imurel solunsalpaajaa 50mg/pv, Disperin 100mg 1/10 tbl/pv ja Nexium mahahapposalpaaja 20mg/pv 10 päivän ajan. Ensimmäinen vähennys kortisonista tehdään kun kahdessa perättäisessä kontrollissa hematokriitti 30% tai yli.

pe 4.7: Eka kontrollikäynti. Hematokriitti noussut 22,8%:iin. JES! Maksa-arvot nousseet vähän turhan korkealle, johtunee lääkkeistä :(

to 10.7: Sisun vointi kohenee silmissä! Reipas potilas viipottaa tassut sutien lääkärin vastaanotolle. Hematokriitti 30%!!! Maksa-arvot edelleen korkealla.

la 12.7: Paniikkikäynti Savonlinnan Tuhatjalassa. Sisu on aamulla tosi nuutunut edellisiltaan verrattuna. Hematokriitti edelleen 30%, eli ei hätää. Maksa-arvoissa jotain häikkää, lääkäri kehottaa seuraamaan myös niitä seuraavien kontrollien yhteydessä. Huoh. 

Huh mikä rykäisy näin ensimmäiseksi kirjoitukseksi! Toivottavasti asiasta kiinnostuneet jaksoivat lukea loppuun saakka :) Päivittelen jatkossakin Sisun kuulumisia ja toipumisuutisia aina kun jotain pientä tai suurempaa tapahtuu. Itselleni olisi tämän diagnoosin kuullessani ollut ihanaa lukea muiden kokemuksia, muualtakin kuin Suomi24:ltä, tästä syystä tämä blogi, ja tästä syystä näin yksityiskohtainen ensimmäinen postaus. 

Sisu on tämänhetkisen elämäni keskiössä, sisukas sieluni ja ruumiini hoivaaja, ykkösötökkäni. Nyt yritän antaa Sisulle takaisin edes murto-osan siitä kaikesta mitä olen siltä saanut. Parane pian rakas ystävä!