Emäntä kelaa ja Sisu se vaan relaa!

Tällä viikolla mieheni käytti Sisun kontrollissa Viikissä. Huonossa jamassahan poika oli, näkihän sen jo itsekin. Ensimmäisenä lääkäri oli huomannut keltaisuuden,vaaleat ikenet ja laihtumisen. Kaksi viikkoa sitten tehdyllä lääkityksen muutoksella ei siis ole ollut toivottua vaikutusta. Kaikki paikalla olleet lääkärit olivat pitäneet kokousta Sisun tilanteesta ja ihmetelleet tätä kummaa tapausta. Lääkärit pyysivät lupaa lisäkokeisiin ja niitähän sitten tehtiin. Keuhkot kuvattiin ->  ei löydöksiä. Sisukset ultrattiin -> pernan seinämässä jotain muutosta, maksa laajentunut kaksinkertaiseksi normaalista (hui!). Maksasta otettiin koepala -> tuloksia vielä odotellaan. Lääkityksestä tiputettiin samantien Imurel kokonaan pois. Se riski oli otettava, että Sisun tila nyt romahtaa parissa päivässä sen takia, mutta maksakaan ei enää pitkään tuota lääkemäärää kestäisi. Kortisonia on kuitenkin pakko jatkaa edelleen. Muuta lääkitystä jatketaan vanhan ohjeen mukaan. Lisäksi tuli Adursal (150mg 1,5 tbl/vrk) luonnollinen sappihappo, suojaamaan maksasoluja sekä Samylin (medium 1pss/vrk) ravintolisä maksan toimintahäiriöitä korjaamaan. Olisi varmaan pitänyt jo aiemmin kysyä tuosta ravintolisästä kun maksa-arvot on olleet jo pidemmän aikaa korkealla. PRKL kun ei kaikkea tajua! Tällä hetkellä tilanne on joka tapauksessa se, että Sisun tila voi romahtaa päivänä minä hyvänsä Imurelin lopettamisen seurauksena (hematokriitti laskee) tai sitten maksa sanoo työsopimuksensa irti. Jos kumpaakaan ei käy niin ensi viikolla uusi kontrolli omalla klinikalla. Jos edelleen bilirubiini- ja maksa-arvot nousseet tai hematokriitti laskenut niin ennuste on huono. Päätimme jo, että jos näin käy, se olkoon sitten Sisun vihoviimeinen reissu lääkäriin, tai mihinkään muuallekaa...

Onneksi Sisu osaa relaa

Rehellisesti sanottuna odotan kyllä jo kovasti jonkinlaista päätöstä tälle asialle. Oma nuppi ei oikein meinaa enää handlata tätä tilannetta parhaalla mahdollisella tavalla. Tänä aamuna sain hepulit kun huomasin, että Sisun nenästä kuuluu kummallinen vinkuminen kun se hengittää. Huolellisen (parin sekunnin panikoinnin) tutkimisen jälkeen havaitsin, että sieraimet ovat lähes umpeen turvonneet ja sieltä tulee jotain muhjua. Ne tongin pois ja samantien puhelua lääkärille. Käski seuraamaan tilannetta ja pelotteli jo nenäkasvaimella. Hetken kuluttua syttyi lamppu ja älysin kurkata Jackin kirsuun. Ja siellähän näytti ihan samalta kuin Sisullakin! Eipä ollut koskaan aiemmin tullut huomattua, että koiran nekku se ei jatkukaan ihan samanlaisena tyhjänä putkena kun omat sieraimet :D Ja se muhju..taisi olla ihan eilisen iltaruuan peruja..Huoh..kyllä taas laski syke sadalla... Eli lievästi sanottuna jonkin sortin panikointia ja ylireagointiherkkyyttä havaittavissa.

Sisu oli esitellyt samankaltaisia asentoja myös Viikissä, johon lääkäri oli todennut, ettei koiralla ainakaan kummoisia kipuja voi olla kun noin nopeasti pystyy rentoutumaan ja nukkumaan. Sisu on kyllä aina ollut sellainen, että kun tehdään töitä (tai leikitään) niin ne tehdään sata lasissa ja kun relataan niin sitten ollaan oikeasti taju kankaalla :) Omaa mieltä lämmitti tuo kommentti kivuttomuudesta, koska sen perusteella olen tämän kaiken lääkerumban ja lääkäreissä ravaamisen antanut itselleni anteeksi; että voidaan vielä tätäkin yrittää, kunhan sillä ei kipuja ole.

Sissi-Sisu ja Sailor-Jack

Huh hulinaa! Viimeisimmän päivityksen jälkeen pistettiinkin hösseliksi! Minua kun niin alkoi tympimään tuo ettei mitään edistystä tapahdu verikokeissa ja Sisu vaan kuihtuu silmissä karseiden lääkkeiden sivuvaikutuksista. Onneksi on ihanan ystävällisiä ja välittäviä ihmisiä olemassa, jotka hyvää hyvyyttään auttavat vaikka täysin tuntematonta ja tarjoavat omaa tietämystään ja kontaktejaan muillekin avuksi <3 Näin mekin siis saatiin kokenut eläinlääkäri kommentoimaan Sisun tilannetta ja mukavasti ohjeistusta siitä mitä seuraavat peliliikkeet kannattaisi olla. Ihan ensimmäisenä tyrkättiin Sisu pikatestiin loistartuntojen varalta; ei Borrelia-, Erlichia-, Anaplasma-vasta-aineita eikä sydänmato (Dirofilaria immitis)-antigeeniä. Näin saatiin ainakin nämä poissuljettua. Sitten vielä pari päivää puhelurumbaa ristiin rastiin ja pompottelua oman eläinlääkärin ja Hattulan sairaalan välillä, jotta saatiin Sisulle lähete Viikkiin yliopistolliseen eläinsairaalaan lisätutkimuksiin.

Lähetteen mentyä Viikistä otettiinkin jo pian yhteyttä ja saatiin tosi nopeasti Sisulle aika. Siellä käytiin tiistaina viime viikolla. Sisu otettiin sisään heti aamusta ja se piti jättää päiväksi sinne tutkittavaksi. Oli se Sippe vaan taas niin sisukas <3 Lääkärin kanssa viipotti sairaalan puolelle ihan sen näköisenä että älä huolehdi mamma, pärjään kyllä. Me sitten paineltiin Jackin kanssa Suomenlinnaan siksi aikaa ihmettelemään. Jack oli reippaana lautalla ja saarella nautti silminnähden merituulesta ja merellisistä tuoksuista :) Reissu oli erittäin onnistunut ja Suomenlinnassa ihanaa, vaikka taustalla painoikin koko ajan huoli Sisusta ja pelko mahdollisista huonoista uutisista mitä saisimme iltapäivällä.

Ahhh..the wind in my hair!

Dogsie lautalla.

Tätä maisemaa kelpasi ihastella.

Sisulta ei löytynyt tutkimuksissa mitään erityisen huolestuttavaa. Kaikki sisuskalut taas ultrattiin ja otettiin kattavat verikokeet. Maksassa oli pieniä muutoksia, mutta pitäisi palautua kunhan vain päästäisiin kortisonin annostusta laskemaan. Hematokriitti oli 34%. Lääkitystä muutettiin sen verran että Imurel tiputettiin puoleen eli nyt Sisu saa 50mg joka toinen päivä. Lisäksi mukaan koktailiin tuli Atopica 100mg, yksi tabu kaksi kertaa päivässä. Lääkärit olivat Viikissä toiveikkaita ja sanoivat ettei Sisun tilanne ole ollenkaan huonoimmasta päästä. Kuulemma läheskään kaikki koirat eivät reagoi hoitoon oppikirjamaisella tarkkuudella vaan nämä tasaiset jaksot ovat ihan normaaleja. Itsellä huolena on nyt viime aikoina ollut se, että Sisun toipuminen jäisi tälle tasolle..niin hyvä ettei raaskisi piikillekään viedä, mutta niin huono ettei normaalielämäkään luonnistu. Se ei kuulemma ole todennäköistä, vaan siinä tapauksessa, että se ei lääkkeisiin reagoisi, sen kunto lähtisi sitten selkeästi huononemaan. Suuri huolenaihe on tällä hetkellä myös Sisun huonontunut yleiskunto, rajusti surkastuneet lihakset ja terävästi ponkottavat luut pehmeän karvapeitteen alla. Lääkäri antoi ohjeeksi kävelyttää Sisua mahdollisimman paljon vaihtelevassa maastossa, jotta sen lihakset saisivat edes vähän töitä ja koordinaatiokyky säilyisi. Tietysti Sisun jaksamisen rajoissa. Näillä ohjeilla siis mennään taas eteenpäin ja ensi viikolla kontrolli Viikissä.

Nyt kaikki peukalot ja pottuvarpaat pystyyn ja sormet ristiin, että saisimme loistouutisia uuden lääkityksen vaikutuksista!

Huominen on toivoa täynnä

Tuntuu uskomattomalta, että siitä on jo tasan kuukausi kun haettiin Sisu sairaalasta kotiin. Uskomatonta, miten se riemu ja koko sielun valtaava onnellisuuden tunne, jota sillä hetkellä tunsin, tuntuu nyt niin kaukaiselta. Aika on kulunut kuin siivillä, vaikka se aika onkin ollut henkisesti mitä raskain ja uuvuttavin, pelottavin, huolentäyteisin ja lamaannuttavin kuukausi. Silti kaikkien näiden tuntemusten, kaikkien raskaiden ylämäkien ja mutkaisten alamäkien sekä epätoivon hetkien jälkeenkin, yritän edelleen jaksaa toivoa. Vaikeinta se on niinä hetkinä kun katsoo Sisua silmiin ja näkee ettei tämä katse kuulu sille Sisulle jonka minä tunnen. Välillä sen silmissä on kuitenkin sitä tuttua viekkautta ja ilmeessä sitä virnistelyä, joka antaa kuin salaisen vihjeen vielä Sisun sisällä olevasta elämänhalusta. Niin kauan kuin pieni jaksaa pelleillä niin kauan minä jaksan toivoa.

Yleisesti ottaen olen yllättävän hyvin jaksanut pidellä pääni kasassa tämän kaiken keskellä eikä kovin pahoja hajoamisia ole ollut Sisun kotiutumisen jälkeen. Eilinen kontrollikäynti vain kirvoitti taas ne pirulliset kyyneleet ja toi pintaan sen toivottomuuden tunteen mikä velloo kuitenkin mielessä, minkä työntää vaan takaisin jonnekin pimeimpään alitajuntaan uudelleen ja yhä uudelleen. Tuntuu, että ainainen epävarmuus saa sekoamaan. Mies kehotti olemaan ajattelematta liikaa. Helppohan se on putkiaivona sanoa! Itsellä kun tämä ajatusten virta kohisee vähän toisenlaiseen tahtiin.

Joka tapauksessa, eilisessä kontrollissa ei ollut mitään erityisen hälyyttävää eikä kyllä suurempia edistymisenkään merkkejä.  Punasolujen määrä oli vähän noussut ja valkosolujen laskenut lähes normaaliin eli molemmat hyviä uutisia, JES! Hematokriitti oli 29,6%, eli samoissa kuin edellisessä kontrollissa kaksi viikkoa sitten. Hemoglobiini oli 94 eli vähän tullut alas edellisestä, nyt olisi selvitettävä uskaltaako antaa jotain rautalisää Sisulle. Lääkärin mukaan hemoglobiini olisi kuitenkin hyvä saada normaaleihin lukemiin (yli 120) niin helpottuisi se hapen kulku soluihin ja piristäisi sitten sen myötä koiran vointiakin. Eniten tässä tilanteessa häiritsee se, että punasolujen määrä tuntuu kyllä hivenen lisääntyvän joka kontrolliin, mutta hematokriitti junnaa vaan paikoillaan. Useampaan kertaan on Hattulasta sanottu ettei Sisu vastaa hoitoihin (eli ilmeisesti luuydin ei tuota punasoluja ja näin hematokriitti ei nouse??). Mutta miten punasolumäärät voivat lisääntyä jossei niitä sinne mistään tule?! Vai onko luuytimen toiminta vain niin hidasta ja jos on niin mikä sen aiheuttaa? Imurel vai jokin sairaus? Ja jossei se kerran vastaa hoitoihin niin luulisi että kuntokin alkaisi jo romahtaa kun verensiirrosta on jo kuukausi aikaa..huoh.. Viime viikkoinen veriripulointikin saattoi kyllä vaikuttaa nyt tämän kertaisiin arvoihin, joten ajattelinpa varailla ensi viikoksi seuraavan kontrollin ja sitten ollaan taas viisaampia. Mahdollisesti tehdään sitten lääkityksen kanssa jotain muutoksia, jos tilanne edelleen sama. Pää on vähintäänkin pyörällä kun on yritettävä omaksua kaikki tämä uusi tieto ja osata suhtautua välillä kriittisestikin joihinkin lääkäreiden ehdotuksiin ja osattava ajatella juuri oman koiran parasta ja erityisesti sitä miten pitkälle tämän kaiken on valmis viemään ja tekeekö sen sitten loppu peleissä koiran vai itsensä takia..

Kakasta asiaa

Tämä viikko on kulunut iiihanasti Sisun kakkimista kytätessä. Heti maanantaina alkoi reipas ripuli, joka muuttui keskiviikkoaamuna verensekaiseksi ja iltaan mennessä ripuloinnin jäljiltä oli perskarvat kirkkaassa punaisessa veressä ja maassa oikein kunnon hyytynyt veriklöntti. Siinä vaiheessa oli omat fiilikset taas niin maissa. Menisi edes yksi viikko ilman mitään ylimääräistä huolenaihetta! Taas soittamaan Hattulaan. Sielläkin taisi lääkäri olla illalla kiireinen kun höpötteli verensiirrosta ym. hämäävästä, mutta onneksi sain tivattua hoito-ohjeita miten tästä edetään ja millä verenvuoto saataisiin loppumaan. Tässä vaiheessa voisikin kerrata Sisun nykyisen lääkityksen kun niitä nyt saatiin taas lisää (annokset/vrk):

• Prednison kortisoni 30mg (15mg aamuin illoin)
• Imurel solunsalpaaja 50mg
• Disperin 10mg 
• Tylosin tart 240mg suolistoantibiootti (1tbl aamuin illoin) 2 viikon kuuri
• Konakion Novum 10mg/ml k-vitamiinilisä 2 ampullia  (1 ampulli aamuin illoin) viikon kuuri
• Pepcid mahansuojalääke ( 2tbl kerran päivässä 1h ennen ruokaa tyhjään mahaan)
• lisäksi biobak ja inupekt forte maitohappovalmisteita suoliston oikeanlaisen toiminnan vahvistamiseksi

Ihan älytöntä lääkerallia. Nyt oli sitten viimein pakko väsätä pitkään puhuttu excel-taulukko mihin voidaan ruksata aina kun on lääkkeet annettu. Lääkitys tuntuu nyt tehonneen tosi nopeasti ja Sisu onkin jo muutaman päivän työstänyt peräpäästään ulos oikein oppikirjakelpoista kiinteää pökälettä, ja mikä parasta, ilman tippaakaan verta! En ole varmaan koskaan aikaisemmin ollut niin onnellinen nähdessäni kakkaa!

                                               

Sisun sairastellessa ja sään ollessa näin järjettömän kuuma, myös Jackin kanssa touhuaminen on ollut aika minimissä. Pojalla on välillä ihan mielettömästi virtasta ja se ottaa mitä kummallisimpia juoksuspurtteja ja hepuleita pitkin pihaa, myöskin hihnasta lähtevä kilahdus aiheuttaa totaalisekoamisen ensiasteita muistuttavia oireita. Onneksemme Jack sai torstaina kutsun mökkeilemään missä sai hillua oranssin tollokaverin kanssa ja paistatella huomion keskipisteenä!

Kesämies ja kesäkaverit

Jack yleensä ui vain tassupohjaa, mutta tällä reissulla emäntää riemastutettiin rohkealla pienellä pyrähdyksellä ihan oikeaa polskuttelua!

Ahne, ahneempi...Sisu!

Sisu on aina ollut perso ruualle, mutta nyt viime viikkoina kortisonin takia Sisun ahneus on saanut ihan uudet massiiviset mittasuhteet. Lääkitys kun aloitettiin niin johan alkoi ruoka taas maistua, samoin vesi ja tämän seurauksena tietysti ulos täytyi päästä parin tunnin välein. Tätä jatkui noin 1,5 viikkoa, päivin ja öin. Siinä alkoi omistajallakin olemaan lievästi sanottuna viriviritööttööt olo. Onneksi kuitenkin tilanne on jo tasaantunut tuon pissaamisen osalta, mutta ahneus sen kun kasvaa kasvamistaan! Ihan ensimmäiseksi jouduttiin laittamaan keittiönkaappiin lapsilukot kun Sisu oli käynyt pari päivää sairaalasta pääsyn jälkeen rohmuamassa läjän kanan luita ym. ihania herkkuja roskiksesta. Syylliseksi todettiin kissa Fiona, jonka arveltiin menneen kaappiin alakautta seinän vierestä ja avanneen Sisulle oven sisäpuolelta. Kunnes todistinkin omin silmin kuinka jätkä meni oven eteen istumaan ja kylmän rauhallisesti veti oven kahvasta tassulla auki. Eihän se tuon vaikeampaa ole, pyh! Sisu onkin ottanut tavaksi luimia keittiön lähettyvillä ahneen koiran sekopäinen hullunkiilto silmissä kyttäämässä josko jotain olisi sopivalla hollilla varastettavaksi. Ja lääkkeiden ottamista sitä vasta odotetaankin kieli pitkällä kun saa nakkia, voi hyvänen aika sentään kyllä on jäbä täpäkkänä!! Vaarassa on siinä hommassa kyllä myös omat nakit... Nyt on varoiksi myös pöydät raivattu puhtaaksi kaikesta syötäväksi kelpaavasta ja kelpaamattomasta. Nimittäin ihan kaikki uppoaa esim. tyhjät kissanruoka säilykepurkit, juustohöylät ja kissojen kakkapussit. Kissojen kupitkin tyhjennetään pari krt päivässä aina kun silmä välttää. Muita lääkityksen aiheuttamia outouksia on korvien katoaminen ihan totaalisesti ja vahtimisen typerä liioittelu. Vahtiminen voi kyllä olla ihan vaan tylsyyttäkin osittain, kun ei pääse riekkumaan niin kuin on tottunut. Mieli kun on virkeä, mutta kroppa vielä väsynyt. En valita enempää, jos nämä nyt ovat lääkityksen pahimmat näkyvät sivuoireet, niin suljen tyytyväisenä suuni. 

Lahnasushia NAM!

Perjantaina saatiin siis viimeisimmät verikokeitten tulokset. Uutiset olivat huojentavia ainakin osittain. Kaikki veriarvot näyttävät parantuneen koko ajan ja näyttää siltä, että luuydinkin jaksaa tuottaa jonkin verran nuoria punasoluja, mutta niitä pitäisi tällaisella anemia potilaalla olla tässä vaiheessa enemmän. Kurjen klinikalla Mikkelissä oli erittäin pätevän oloinen lääkäri Anu Valtonen, joka osasi ehdottaa Imurel-lääkityksen (solusalpaaja) pois jättämistä, koska se voi aiheuttaa luuydinlamaa ja tällä olisi vaikutusta nuorten punasolujen tuotantoon, ja että pelkällä kortisonilla ollaan saatu hyviä tuloksia tällaisissa tapauksissa. Hattulan sairaalasta sain kuitenkin kokeneelta lääkäriltä mielipiteen ettei Imurelia kannata jättää pois. Nykysuositusten mukaan sitä pitäisi jatkaa ainakin niin kauan kuin kortisonia annetaan. Koska Sisu on ollut pirteänä ja hematokriitti 30%:n tuntumissa viimeisimmissä kontrolleissa, kortisoniannostus laskettiin tästä päivästä alkaen 40mg/pv -> 30mg/pv. Seuraava kontrolli viikon päästä, taas jänskättää niin maan perskuleesti!

Viikonloppuna käytiin mökillä rentoutumassa pari päivää. Sisu oli tosi virkeänä ja ajoittain olikin vaikeaa muistaa kuinka sairas koira oikeasti on. Joten hetki crebaamista ja sen jälkeen mökkiin chillailee. Sisun lempparipuuhaa möksällä oli käpyjen kopittelu ja polskiminen. Onnea oli nähdä selkeästi terveempi ja leikkisämpi Sisu, sellainen kuin sen kuuluukin olla, ja hetkeksi unohtaa huoli ja murhe ja vain hymyssä suin nauttia hassun koiran touhuista ja kauniista kesäpäivästä <3

Isännän kanssa uimassa #parhautta#

Sisu tuumii kuinka hauskaa olisi rikkoa tuo tyyni pinta :)

Kotimatkalla malttoi vihdoin ummistaa silmiä

What goes up must come down...

..toivottavasti tämä ei päde Sisun hematokriittiin ja nuorten punasolujen määrään. Tänään Sisun kanssa käytiin Hattulan eläinlääkärin suosituksesta ultraamassa maksa sekä samalla munuaiset ja perna. Normaalissa kondiksessa oli sisuskalut eli tästä voidaan tehdä päätelmä, että korkeat maksa-arvot johtuvat vain lääkityksestä ja lääkityksen vähentyessä saisimme toivon mukaan myös maksa-arvot alemmas. Tänään hematokriitti oli 29,2 %. Lääkärin mukaan on niin pientä laskua, että siitä on turha vetää mitään johtopäätöksiä. Veret lähetettiin vielä eteenpäin sivelyä varten, joten tietoa nuorista punasoluista joudutaan jännäämään perjantaihin asti. Sairaalasta kotiuduttaessa niitä kuitenkin mikroskoopin alla näkyi, joten.....noh, ehkä en kuitenkaa uskalla olla liian toiveikas.

Jes lääkäriin, wohoo!

Jos tästä sairastelusta on jotai positiivista haettava niin on kyllä ollut mahtavaa huomata miten hyvähermoinen ja täyspäinen koira Sisu on. Ennakkoluuloton, sopeutuvainen, avoin, ystävällinen, utelias ja uskalias; SuperSisu. Siitä KIITOS kasvattaja Lindalle Cryptonite kenneliin. Sisu marssii aina innosta soikeana lääkäriin, vaikka vaan tökitään ja piikitetään kerta toisensa jälkeen. Eikä ole tarvinnut edes turvautua lahjontaan! :)  Nyt on jo puoli Suomea kierretty aina sille lääkärille missä on ollut vapaita aikoja tai oikeita välineitä tai tarvittavaa osaamista. Aina se tarve lääkärille tulee parin tunnin varoitusajalla ja sitten paniikissa soitellaan maakuntaa läpi, että mihin voitaisi Sisu tuoda. Sitten taas otetaan verikokeita, ja sitten taas jänskätään. Tuntuu, että itsellä on kohta jo vatsahaava, sydänkohtaus tai hermoromahdus päällä tämän asian kanssa. Väkisinkin tulee mietittyä, että miltä tuntuisi, jos kyseessä olisi oma lapsi tai joku muu läheinen ihminen..kun jo pelkän koirankin kanssa tämä on näin rankkaa ja stressaavaa. Kun on oma koira kyseessä niin noin voi sanoa..auta armias sitä onnetonta joka tulee minulle sanomaan että "sehän on vain pelkkä koira"!

Relataan Jaska-iskän kaa nurtsilla.

Voimia kaikille, joiden läheinen sairastaa, olipa hän karvainen tai karvaton. Nauttikaa jokaisesta yhteisestä hetkestä! Ja muistakaa Sisun motto: elä joka päivä niin kuin se olisi viimeisesi, eli täysillä!

Ensioireista diagnoosiin ja toipumisen alkutaipaleet

Vielä juhannuksena kolme viikkoa sitten Sisu oli oma sekopäinen itsensä; *missä keppi*heitäheitäheitä*käyn uimassa*enpäs uskallakaan*jospa kuitenkin*polskpolsk*hähhäh*syön heinää*seuraan kaikkia kivoja ihmisiä*muiskisss*läähhäählääh*iiihania koirakavereita*juoksen rinkiä*viuhvauh*rakastan kaikkia!!* Neljä päivää tätä rallia, joten ei erityisen paljon sitä ihmeltelty kun poika melko pitkälti nukkui juhannuksen jälkeiset pari päivää.

Kato, mul on KEPPI!

ke-to 25.-26.6: Sisu edelleen kummallisen väsynyt ja ruokahaluton, lisäksi alkoi rähinä Jackille ruoka-aikaan mikä laitettiin vain egoilun piikkiin niin kuin ennenkin.

pe 27.6: Ei syö, ei juo, ei jaksa nousta ylös tervehtimään, häntä tuskin hievahtaakaan. Saadaan Mikkeliin Pitkäjärven eläinklinikalle Jussi Aallolle aika. Otatti virtsanäytteen ja rauhoittaa koiran ja lähinnä tutkii kurkkua, kuumettakin on. Diagnoosina paha kurkkutulehdus, hoitona antibiootit ja kipulääkkeet sekä lepoa. Ei muuta kun kotiin tyytyväisenä, ei ollutkaan mitään vakavaa, huh! Illalla Sisu onkin jo virkeämmän oloinen ja ruokakin maistuu.

su 28.6: Taas on Sisun vointi mennyt huonommaksi! Kurkkutulehdus my ass! Nuutuneisuus pahempaa kuin aiemmin ja silmistä näkee kuinka toisella on paha olla. Suunta Kuopioon Tuhatjalkaan, lähin paikka missä saadaan kattavat verikokeet otettua. Matka menee tarkastellessa vieläkö poika hengittää ja itkeäkin pitää jo tihrustaa huolen kasvaessa koko ajan. Perillä päästään heti ell Heiki Audon tutkittavaksi. Toteaa, että ikenet ja kieli ovat aivan kalpeat (ihan kuoleman harmaat! hakkaan päätäni seinään siinä vaiheessa, ovatko ne olleet jo monta päivää tuollaiset eikä ole tullut huomattua?!!) ja jo verinäytteen ottaminen osoittautuu hankalaksi. Kun sitä lopulta saadaan ulos niin on selvää, että jotain on pahasti pielessä. Veri on suurimmaksi osaksi plasmaa ja punahiutaleita vain nimeksi. Tutkimusten jälkeen romahduttavat uutiset; verisyöpä. Sisulle kortisonia ja k-vitamiinia suoneen, kehoitus odotella muutama päivä ja sitten kontrolliverikokeeseen tarkistamaan onko kortisoni auttanut. Lääkärin mukaan ei kannata toivoa liikoja.

Kotimatka menee musertavissa fiiliksissä. Sisu nukkuu koko matkan, onneksi ei stressaa autossa oloa, kun on aina ollut reipas matkamies :) Kotona alkajärkytyksen laannuttua perehdytään tarkemmin lääkärin antamiin papereihin. Kovasti oudoksutti, kun puhe oli verisyövästä ja papereissa lukee lymfooma, eli imusolmukesyöpä! Muutenkin lääkärin antama info jäi vähän vajaaksi kun oli virolainen ja soomi hieman huonoa. Sitten ei muuta kuin google sauhuamaan. Lopulta tilanne oli selvä; toinen mielipide on saatava!

.......väsyttää......

 ma 30.6: Heti aamulla puhelua taas Pitkäjärvelle. Aalto saa haistaa huilun, onneksi Jukka-Pekka Närhinen oli paikalla. Sähköpostilla paperit sinne ja pian saatiin uusi diagnoosi: IMHA. Kehotettiin vauhdilla eläinsairaalaan hoitoa saamaan, Sisu onkin jo tosi huonona. Kamat kasaan, Jack matkalla hoitopaikkaan, kissoille soitettiin matkalta ruokkija ja johan oltiin puolessa tunnissa jo tien päällä, suuntana Hattulan eläinsairaala. Lähes neljän tunnin ajomatkan jälkeen ollaan vihdoin perillä. Lääkäri tutkii Sisun samantien. Saadaan tieto, että hematokriitti (eli punasolujen osuus verestä) on 3%. Kuolleella koiralla usein 6-8%, eli rakas koiramme on jo paperilla kuollut. Jonkin sortin ihme on se, että se käveli sinne omin jaloin. Sisu otetaan sairaalaan heti sisään ja sinne se marssiikin lääkärin vierellä häntä heiluen, uteliaana, kertaakaan taakseen katsomatta.

Me lähdemme ajamaan Hyvinkäälle tuttavien luokse yöksi. Illalla saamme ensimmäisen puhelun lääkäriltä. Hoito on saatu aloitettua; lääkkeet annettu (kortisoni ja solunsalpaaja)ja verensiirto (tarkemmin punasolunsiirto, veri on niin huonoa ettei veriryhmää saada selville) saatu melkein kokonaan tehtyä. Nyt ei voi kuin toivoa parasta.

ti 1.7: Aamulla heti puhelua sairaalaan, paniikki! Sisu ei kuulemma voi huonommin eikä paremmin. Huono uutinen on kuitenkin se ettei voinnissa ole edes sitä pientä parannusta, tarvitaan toinen satsi punasoluja ja ainakin kaksi lisävuorokautta sairaalassa. Saisimme EHKÄ nähdä Sisun illalla, joten päätämme lähteä kotiin. Koko päivä menee kuin horkassa. Välillä naurattaa ja voi keskustella normaaleja asioita, välillä iskee jumitus ja masennus ja epäusko koko tilanteeseen. Kuinka voi vain 2,5-vuotias koira sairastua näin yllättäen ja näin vakavasti?! Illalla saamme hieman parempia uutisia, hematokriitti on noussut 11.3%:iin. Tällä ei kuitenkaa ole mitään merkitystä ellei Sisu itse tuota punasoluja, ja tätä ei voi tietää ennen aamua. Joten taas tiedossa piinaavat 12h unetonta yötä ja odotusta.

ke 2.7: Pelätty puhelu tulee aamulla 10.15 kun olen töissä. Hematokriitti oli taas laskenut 9,7%:iin, mikä tarkoittaisi sitä, että Sisun oma luuydin ei tuota punasoluja ja näin ollen vaikka kuinka paljon verta siirrettäisiin niin lopputulos on aina sama. Lääkäri kysyy haluammeko vielä tulla Sisua katsomaan ja että kuitenkin laittaa lääkityksen kovimmilleen vielä täksi päiväksi. Olimme päättäneet, että tässä tilanteessa emme enää aja sairaalaan, mutta Sisu on kuulemma virkeänä, joten lähdemme illalla taas kohti Hattulaa, toiveissa nähdä se heiluva häntä ja kirkas katse vielä kerran.

Matka sairaalaan on vähintäänkin uuvuttava. Olen henkisesti aivan lopussa. Itkut tuntuu olevan omalta kohdalta jo itketty ja jäljellä on enää tyhjyys ja ikävä.

Sairaalassa vastassamme on loikkiva ja häntäänsä innokkaasti heiluttava koiruus. Touhuamme hetken ulkona ja otamme "viimeisiä" kuvia kunnes pala kurkussa päätämme lähteä sisään kuulemaan huonot uutiset.

Puss!!

Suureksi yllätykseksemme lääkäri toteaakin, että näyttää hyvinkin pitkälti siltä, että saamme viedä Sisun tänään kotiin. Siinä sitten kaksi hoomoilasta kuuntelee suut auki lääkärin selostusta siitä miten verinäytelaite välillä erehtyy luulemaan suuria punasoluja valkosoluiksi ja että hän vielä varmistaa asian mikroskoopilla, mutta hyvältä näyttää. Hematokriittikin on noussut aamusta 11,5%:iin. Selitykseksi lääkärille piti mainita, että olemme täällä laittamassa Sisua viimeiselle matkalleen, johon lääkäri iloisesti naureskellen toteaa, ettei sellaiselle tässä vaiheessa ole tarvetta. 20 minuutin kuluttua lääkäri saapuu ilouutisten kera: SISU LÄHTEE TÄNÄÄN KOTIIN!

Let's mennään!

to 3.7: Sähläystä lääkkeiden kanssa! Äääk! Piti jo soittaa paniikkipuhelu sairaalaan kun tyrkkäsin koiralle ruuan eteen ja mahasuojalääke piti antaa ENNEN ruokaa! Eli: Prednison kortisonia 40mg/pv, Imurel solunsalpaajaa 50mg/pv, Disperin 100mg 1/10 tbl/pv ja Nexium mahahapposalpaaja 20mg/pv 10 päivän ajan. Ensimmäinen vähennys kortisonista tehdään kun kahdessa perättäisessä kontrollissa hematokriitti 30% tai yli.

pe 4.7: Eka kontrollikäynti. Hematokriitti noussut 22,8%:iin. JES! Maksa-arvot nousseet vähän turhan korkealle, johtunee lääkkeistä :(

to 10.7: Sisun vointi kohenee silmissä! Reipas potilas viipottaa tassut sutien lääkärin vastaanotolle. Hematokriitti 30%!!! Maksa-arvot edelleen korkealla.

la 12.7: Paniikkikäynti Savonlinnan Tuhatjalassa. Sisu on aamulla tosi nuutunut edellisiltaan verrattuna. Hematokriitti edelleen 30%, eli ei hätää. Maksa-arvoissa jotain häikkää, lääkäri kehottaa seuraamaan myös niitä seuraavien kontrollien yhteydessä. Huoh. 

Huh mikä rykäisy näin ensimmäiseksi kirjoitukseksi! Toivottavasti asiasta kiinnostuneet jaksoivat lukea loppuun saakka :) Päivittelen jatkossakin Sisun kuulumisia ja toipumisuutisia aina kun jotain pientä tai suurempaa tapahtuu. Itselleni olisi tämän diagnoosin kuullessani ollut ihanaa lukea muiden kokemuksia, muualtakin kuin Suomi24:ltä, tästä syystä tämä blogi, ja tästä syystä näin yksityiskohtainen ensimmäinen postaus. 

Sisu on tämänhetkisen elämäni keskiössä, sisukas sieluni ja ruumiini hoivaaja, ykkösötökkäni. Nyt yritän antaa Sisulle takaisin edes murto-osan siitä kaikesta mitä olen siltä saanut. Parane pian rakas ystävä!